Kestävää hyvinvointia ammattilaisille


On olemassa hetkiä, jolloin mikään ei varsinaisesti ole pielessä, mutta silti jokin painaa. Tekemistä riittää, päätöksiä on jatkuvasti edessä, ja arki rullaa eteenpäin. Kaikki toimii — ainakin ulospäin katsottuna — mutta kaiken takana saattaa olla jatkuva stressi, väsymys tai toivottomuus.

Vastuuta, projekteja, odotuksia. Asioita, jotka kulkevat mukana mielessä ja vaativat huomiota jatkuvasti, vaikka ne eivät ole edes ratkottavissa nyt heti. Juuri tällaiseen arkeen olen rakentanut työni. Kyse on aivan tavallisesta arjesta, jota elämme joka päivä. Stressinsieto ei pitäisi olla "hammasta purren" eteenpäin. Et ole yksin.

Selkeyttä ajatteluun ja arkeen – ilman ylikuormitusta

Arjen päätöksiä tehdään usein nopeasti, tunteet jäävät taka-alalle, ja kiire saattaa hämärtää tai vaikeuttaa harkintakykyä. Moni yrittäjä ja asiantuntija kokee, että on oltava vahva ja itsenäinen – mutta kenen odotusten mukaan?

Niukato- menetelmä tarjoaa käytännöllisen ja jäsennellyn tavan tarkastella omaa ajattelua, tunnistaa sisäisiä reaktioita ja tehdä harkittuja valintoja niin työssä kuin arjessa. Menetelmä yhdistää ajattelun selkeyttämisen, keholliset harjoitukset, hengityksen rauhoittamisen ja tietoisen läsnäolon, auttaen sinua pysähtymään ajoissa ja tekemään valintoja, jotka perustuvat omiin arvoihisi.

Olen Aamu-Usva Niukkanen-Tammisto  – kehittäjä, valmentaja ja yrittäjä. Työskentelyssäni yhdistyy ajattelun selkeyttäminen, tunne- ja vuorovaikutustaidot, itsemyötätunto, hyväksyntä sekä kestävän hyvinvoinnin rakentaminen nykypäivän vaatimuksissa. Näiden pohjalta olen kehittänyt Niukato®-menetelmän, joka tarjoaa konkreettisia työkaluja työarkeen – hetkiin, joissa tarvitaan harkintaa, rajojen tunnistamista tai oman suunnan vahvistamista.

Taustani ja arvoni 

Kestävää työhyvinvointia vaativaan arkeen

Valmennukseni pohjautuvat kehittämääni Niukato- menetelmään, joka tarjoaa käytännöllisen ja selkeän rakenteen ajattelun, tunteiden ja päätöksenteon selkeyttämiseen erityisesti yrittäjille ja asiantuntijoille. Kun arjen tilanteet kuormittavat tai kasaantuvat, olennaista ei ole jatkuva suorittaminen — vaan kyky pysähtyä, jäsentää ja sopeutua tilanteeseen tavalla, joka tukee omaa hyvinvointia ja harkintaa.

Menetelmä on rakentunut yhdistämällä tutkittua tietoa, omaa pitkäaikaista osaamiseni kehittämistä sekä kokemusta käytännön valmennustyöstä. Teorian rinnalla kulkevat konkreettiset ja käytännölliset työkalut, joiden avulla voit purkaa ajatuskuormaa, vahvistaa päätöksentekoa ja rakentaa kestävää työhyvinvointia pitkällä aikavälillä.

Mukana kulkevat myös keholliset harjoitukset, hengityksen rauhoittavat hetket ja tietoisen läsnäolon vahvistaminen – arkiseen rytmiin sovitettuna. Kaikki verkkovalmennukset toteutetaan pidetyllä suomalaisella Campwire-verkkokurssialustalla. Alusta on helppokäyttöinen ja sisältää ajastetut moduulit, äänitteet, materiaalit sekä vertaistukikeskustelualueen osallistujille.

Tiivis ja riittävä (3 päivää)

Lyhyt ja selkeyttävä verkkovalmennus, joka auttaa pysähtymään ja jäsentämään omaa ajattelua silloin, kun asioita on paljon samanaikaisesti. Valmennuksessa työstetään omia ajatuksia ja reaktioita visuaalisten ja ohjattujen tehtävien avulla. Harjoitukset auttavat vahvistamaan harkintakykyä, vähentämään kuormitusta ja suuntaamaan huomion olennaiseen. 

Vakaa ja kestävä (12 viikkoa)

Kiinnostava ja rakenteellinen verkkovalmennus, jossa edetään vaiheittain ajattelun, päätöksenteon ja tunteiden selkeyttämisessä. Työskentelet tietoisen läsnäolon, rajojen tunnistamisen, päätöksenteon kirkastamisen ja pitkäkantoisesti kestävän työhyvinvoinnin rakentamisen parissa. Kokonaisuus auttaa sovittamaan työn, yrittäjyyden ja arjen vaatimukset hallittavaksi ja kestävällä tavalla eteneväksi prosessiksi. Verkkovalmennus toteutetaan suomalaisella verkkokurssialustalla ja se sisältää vertaistukikeskustelualueen. Materiaalit ovat käytössäsi 6 kuukautta.

Asiakaspalveluvalmennus -

Rajat ja kohtaamiset (4 viikkoa)

Valmennus yrittäjille ja asiantuntijoille, jotka kohtaavat kuormittavia, ja joskus ristiriitaisia asiakastilanteita. Työskentelet vuorovaikutuksen, omien rajojen tunnistamisen ja selkeiden toimintalinjojen rakentamisen parissa. Opit toimimaan ammatillisesti myös silloin, kun asiakkaan odotukset ja sopimusehdot eivät kohtaa. Pohdit esimerkiksi peruutustilanteiden käsittelyä silloin, kun varausehdot ovat tiedossa, mutta asiakkaan oma elämäntilanne muuttuu. Kuinka hoitaa hankala aihe asiakasystävällisesti. Valmennus tarjoaa konkreettisia esimerkkejä, pohdintatehtäviä ja vertaistukea.