Suorittaminen ja omanarvontunto

Moni meistä on oppinut jo varhain, että kiitosta saa silloin, kun pärjää, auttaa, onnistuu tai ylittää odotukset. Kun huone on siisti. Kun kokeesta tulee kymppi. Kun ei tarvitse apua. Näin syntyy hiljainen uskomus: "Minun pitää ansaita paikkani."

Ajan myötä tästä voi kasvaa ajatusmalli, jossa oma arvo sidotaan siihen, kuinka paljon saa aikaan. "Vasta sitten, kun teen enemmän, olen tarpeeksi hyvä." "Vasta sitten, kun muut näkevät, mitä teen, olen oikeutettu levollisuuteen."

Entä jos sinun ei tarvitse ansaita olemassaoloasi?

Kun tekemisestä tulee mittari

Työnteko, tehokkuus ja vastuunkanto voivat tuoda hallinnan tunnetta, hyväksyntää ja jopa iloa. Ne eivät ole sinänsä ongelma. Haaste syntyy silloin, kun tekemisestä tulee mittari sille, kuinka arvokkaaksi itsensä kokee.

Jos jaksaminen horjuu, alkaa helposti epäily: "Olenko enää mitään, jos en jatkuvasti saa aikaiseksi?"

Väsyminen ei tarkoita epäonnistumista

Kun keho pysäyttää tai mieli ei kanna, moni tuntee häpeää. "Tämän ei pitäisi tuntua näin raskaalta." "Minun pitäisi selvitä." Näissä ajatuksissa ei ole kyse pelkästään tehtävistä. Kyse on identiteetistä.

Väsyminen ei ole merkki epäonnistumisesta. Se voi olla kutsu tarkastella, mihin oma arvo on tullut sidottua.

Olet enemmän kuin tehtävälistasi

Et ole työsi. Et ole to-do-listasi. Et ole olemassa vain toisten tarpeita varten.
Olet ihminen. Ja sillä on merkitystä.

Omanarvontunto ei vahvistu lisäämällä suorituksia, vaan opettelemalla näkemään itsensä lempeämmin. Myös silloin, kun ei saa mitään näkyvää aikaan. Myös silloin, kun tarvitsee tauon.

Pysähtyminen voi olla alku

Kun arvo ei enää riipu tekemisestä, valinnat alkavat muuttua. Et enää kanna vastuuta kaikkien puolesta. Et yritä ennakoida kaikkia tarpeita. Alat kuunnella itseäsi.

Ehkä huomaat, ettet tarvitsekaan kaikkea sitä, minkä perässä olet kulkenut. Ehkä huomaat, että tarvitsetkin enemmän tilaa – ja vähemmän todistelua.

Olet arvokas, vaikka et tekisi tänään mitään.