Neuroinklusiivisuus ja psykologinen turvallisuus
Neuroinklusiivisuudesta puhuttaessa huomio kiinnittyy usein käytännön ratkaisuihin: selkeisiin ohjeisiin, työympäristöön, joustavuuteen ja erilaisiin tapoihin tehdä työtä. Ne ovat tärkeitä, mutta eivät yksin riitä.
Yhtä tärkeää on se, miten työyhteisössä suhtaudutaan erilaisiin tapoihin ajatella, toimia ja kommunikoida. Voiko kysyä tarkennusta ilman, että sitä pidetään osaamattomuutena? Voiko asian ymmärtää eri tavalla ilman, että siitä tehdään oletuksia? Voiko toimia hieman eri tavalla ja silti kokea kuuluvansa joukkoon?
Tässä neuroinklusiivisuus ja psykologinen turvallisuus kohtaavat. Neuroinklusiivinen työyhteisö ei ainoastaan mahdollista erilaisia tapoja työskennellä, vaan luo myös ilmapiirin, jossa erilaisuus ei itsessään aiheuta turvattomuutta.
Työelämässä on paljon kirjoittamattomia sääntöjä
Työpaikoilla on valtava määrä toimintatapoja, joita pidämme helposti itsestään selvinä. Pitäisi osata reagoida nopeasti, osallistua keskusteluun tietyllä tavalla, muistaa suullisesti kerrotut asiat, vaihtaa tehtävästä toiseen ja sietää keskeytyksiä. Sosiaalisuudellekin on usein olemassa jonkinlainen kirjoittamaton ihanne.
Osa näistä asioista voi olla työn kannalta tarpeellisia. Osa taas on vain tapoja, joihin olemme tottuneet.
Juuri tätä eroa olisi hyvä tarkastella.
Jos ihminen tekee työnsä hyvin, kuinka paljon merkitystä pitäisi olla sillä, millä tavalla hän pääsee hyvään lopputulokseen?
Mitä me olemme ilman yksilöiviä piirteitämme?
Sama työ ei tarkoita samaa tapaa työskennellä
Ihmisten tapa käsitellä tietoa, keskittyä ja hahmottaa kokonaisuuksia vaihtelee. Yksi tarvitsee aikaa ennen vastaamista, toinen jäsentää ajatuksiaan puhumalla. Yksi työskentelee hyvin ympäristössä, jossa tapahtuu jatkuvasti, toinen tarvitsee pitkän katkeamattoman keskittymisen. Joku hahmottaa suullisen ohjeen helposti, toinen hyötyy siitä, että sama tieto on saatavilla myös kirjallisena.
Neuroinklusiivisuudessa kiinnostavaa onkin katsoa ihmisen lisäksi ympäristöä.
Miten työ on rakennettu? Miten tietoa annetaan? Kuinka paljon työssä on tarpeetonta epäselvyyttä tai keskeytyksiä? Kuinka paljon voimavaroja kuluu itse työn sijasta ympäristöön ja sen vaatimuksiin sopeutumiseen?
Selkeä viestintä, ennakoitavuus, mahdollisuus keskittyä ja erilaiset tavat käsitellä tietoa eivät lopulta ole kovin erikoisia ratkaisuja. Ne ovat usein yksinkertaisesti hyvää työn suunnittelua.
Psykologinen turvallisuus on enemmän kuin hyvä ilmapiiri
Psykologinen turvallisuus liittyy siihen, miten työyhteisössä suhtaudutaan kysymyksiin, erilaisiin näkökulmiin, virheisiin, keskeneräisyyteen ja totutusta poikkeaviin tapoihin toimia.
Neuroinklusiivisuuden kannalta kiinnostava kysymys on se, kuinka laajasti työyhteisössä hyväksytään erilaisia tapoja olla hyvä työssään.
On melko helppoa todeta, että ihmiset ovat erilaisia. Olennaisempaa on, näkyykö tämä ymmärrys myös työyhteisön käytännöissä ja odotuksissa.
Psykologinen turvallisuus ei siis ole vain tunne siitä, että työpaikalla on mukavaa. Se liittyy siihen, kuinka paljon tilaa työyhteisössä on erilaisuudelle silloin, kun erilaisuus näkyy käytännössä.
Rakenteet ja kulttuuri kulkevat yhdessä
Neuroinklusiivisuutta voidaan rakentaa konkreettisilla asioilla. Työn tavoitteet ja vastuut voidaan tehdä selkeiksi. Tiedon pitäisi olla helposti löydettävissä. Keskittymistä voidaan suojata. Muutoksista voidaan kertoa ennakoitavasti ja osallistumiseen voidaan tarjota erilaisia tapoja silloin, kun itse työ ei edellytä vain yhtä toimintatapaa.
Rakenteet eivät kuitenkaan ole koko asia.
Työyhteisön kulttuuri vaikuttaa siihen, millaisia työskentelytapoja pidetään tavallisina, hyväksyttävinä ja ammatillisina. Siksi neuroinklusiivisuus ja psykologinen turvallisuus liittyvät niin läheisesti toisiinsa: toinen näkyy paljon siinä, miten työ on rakennettu, ja toinen siinä, millaisessa ilmapiirissä näitä rakenteita käytetään.
Kuinka monella tavalla työssään saa olla hyvä?
Neuroinklusiivisuuden kannalta olennaisimmat kysymykset ovat:
- Kuinka moni nykyisistä käytännöistä on aidosti työn tekemisen kannalta välttämätön?
- Mitkä niistä ovat vain muodostuneet tavaksi?
- Voisiko saman työn tehdä hyvin useammalla kuin yhdellä tavalla?
Kun työelämää tarkastellaan tästä näkökulmasta, neuroinklusiivisuus ei jää yksittäisiksi järjestelyiksi. Se liittyy johtamiseen, työn suunnitteluun ja koko työyhteisön toimintakulttuuriin. Lopuksi kysymys on yksinkertainen: Kuinka monella tavalla työyhteisössämme saa olla hyvä työssään?